keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kielletty puheenaihe

Tapasin jokin aika sitten ihmisen, jonka elämää olivat alkaneet häiritä työpaikkansa määräaikaiset työntekijät, tai oikeastaan määräaikaisten työntekijöiden vääränlainen suhtautuminen määräaikaisuuksiinsa.

Tapaamani ihminen työskentelee alalla, jossa määräaikaiset työsuhteet ja niiden ketjuttaminen ovat hyvin yleisiä. Hänen työkavereinaan on lukuisia pätkätyöläisiä, jotka kuulemma pari, kolme kuukautta ennen määräaikaisuuksiensa päättymistä alkavat vapista pelosta, koska heitä huolettaa epävarmuus tulevasta.

Asiasta ärsyyntyneen ihmisen mukaan määräaikaisten asennoituminen on aivan väärä: Sen sijaan, että määräaikaiset huolehtisivat tulevaisuudestaan, heidän pitäisi keskittyä nauttimaan siitä, että heillä on töitä vielä muutaman kuukauden ajan.

Niin tapaamani ihminen kuulemma ainakin tekisi, jos työskentelisi määräaikaisissa työsuhteissa. Hän ei tosin työskentele määräaikaisena, sillä hänellä on ollut vakituinen työpaikka liki koko - vuosikymmeniä jatkuneen - työuransa ajan.

Tämän ihmisen mielestä määräaikaisten ei pitäisi työpaikalla puhua peloistaan: sellainen vatvominen kun on paitsi täysin turhaa, myös tympeää kuultavaa. Määräaikaisten ikävät puheet kuulemma pilaavat työpaikan ilmapiirin ja toisten työntekijöiden hyvän tuulen.

Ehkäpä tapaamani ihmisen kannattaa vedota päättäjiin, jotta nämä laatisivat uuden lain pätkätyöläisten häiritsevän käytöksen kitkemiseksi.

Uusi laki määräisi pätkä- ja silpputyöläiset suhtautumaan stoalaisella mielentyyneydellä uhkiin, pelkoihin ja epävarmalta näyttävään tulevaisuuteen. Laki myös kieltäisi määräaikaisia työntekijöitä huolehtimasta ääneen töidensä ja toimeentulonsa jatkuvuudesta työpaikalla – ainakaan vakituisten työntekijöiden kuullen.

Lainmuutosta odotellessaan pätkätyöläisten asenteista ärsyyntynyt ihminen voisi luopua vakituisesta työpaikastaan. Hänen tilalleen palkattaisiin joku niistä rasittavista, määräaikaisuuksiin aivan väärällä tavalla suhtautuvista ja siten työpaikan ilmapiiriä häiritsevistä pätkätyöntekijöistä.

Kun tähän asti vakituisessa työsuhteessa ollut ihminen alkaisi itse tehdä työtä määräaikaisena, hän pääsisi näyttämään kaikille esimerkkiä siitä ihailtavasta mielentyyneydestä, jolla epävarmuuteen pitää oikeaoppisesti osata suhtautua.

Toivotar