Menkää töihin että pääsette töihin!

Osallistuin muutamia vuosia sitten työvoimapoliittiseen koulutukseen. Kurssi oli suunnattu akateemisille työnhakijoille ja sen tavoitteena oli opettaa tehokasta työnhakua. Kurssille osallistui enimmäkseen naisia, vähän alle kolmekymppisistä vähän päälle nelikymppisiin.


Kurssin aikana kouluttajat neuvoivat miten tehdään hyviä työhakemuksia ja edustavia ansioluetteloita. Kouluttajat kannustivat hakemaan avoimilla työnhakukirjeillä ns. piilotyöpaikkoja, olemaan sitkeitä ja lähettämään uusia hakemuksia, vaikka työpaikkaa ei heti rupeaisikaan löytymään.


Kurssilla kävi vierailijoita, muun muassa pienyrittäjä, keski-ikäinen nainen, joka valoi uskoa tulevaisuuteen, työn ja oman oksan löytymiseen.


Kurssin lopussa vierailulle tuli myös työvoimahallinnon edustaja paikallisesta työvoimatoimistosta. Ilmeisesti jonkinlaisessa esimiestehtävässä toimiva virkailija, keski-ikäinen mies, joka esiintyi ylimielisen rehvakkaasti ja tokaisi puheenvuoronsa päätteeksi: ”Menkää töihin, että pääsette töihin!” Hän tarkensi lausuntonsa sisältöä sanomalla, että pitää olla töissä päästäkseen töihin ja siksi teidänkin on turha lähetellä hakemuksia avoimiin työpaikkoihin, jos olette olleet jo tarpeeksi pitkään – eli liki vuoden – työttöminä.


Olin tyrmistynyt.


Oli masentavaa ajatella, että jos virkailijan puheet pitävät paikkansa, minulla ei ole mitään toivoa työllistyä – vaikka kurssin ajan kouluttajat olivat meitä kannustaneet hakemaan töitä ja rohkaisseet luottamaan omaan osaamiseen ja tulevaisuuteen.


Eniten minua kuitenkin tyrmistytti virkailijan ylimielisen vähättelevä asenne, jolla hän meihin suhtautui. Ajattelin, että noinko työvoimaviranomainen saa kohdella asiakkaitaan, työnhakijoita. Eikö hän ymmärrä, miten ihmisille puhutaan. Eikö hän ymmärrä, että vaikka olemme työttömiä, olemme kuitenkin sentään ihmisiä: älykkäitä, ajattelevia olentoja, joilla on tunteet. Ja ihmisarvo.


Olin kurssin aikana ehtinyt tutustua toisiin osallistujiin ja ymmärsin, että monelle työttömyys on raskas koettelemus, katkera pettymys, asia, johon ei osannut varautua, jota ei pitänyt tapahtua. Miksi kuukausipalkkaa nauttiva, verorahoilla ylläpidetyn laitoksen virkailija puhuu ihmisille tuohon sävyyn työttömyydestä, asiasta, joka on monelle niin arka, niin kipeä kokemus.


Moni tuntemani työtön tuntuu miettivän, miksi hänelle kävi näin, vaikka teki kaiken oikein: opiskeli ahkerasti, valmistui säällisessä ajassa, hankki työkokemusta jo opiskeluaikana, kävi opiskelijavaihdossa ulkomailla ja kansainvälisissä työharjoitteluissa, lähti pätkätöihin aina, kun niitä oli tarjolla – ja on vielä ihmisenä hyvä tyyppi, joka arvostaa muita, mutta osaa myös tarvittaessa pitää puolensa.


Eikö virkailijalla käynyt mielessä, että jos asiat olisivat menneet toisin, hän itse voisi olla työvoimapoliittisella kurssilla, ja joku meistä työttömistä voisi seisoskella takki auki luokkahuoneen korokkeella, olla hänen tilallaan viisastelemassa työttömille.


Virkailijan paikalla voisi olla kuka tahansa meistä, esimerkiksi hän, joka sai kyyneleet silmiinsä puhuessaan, miten tuntee elämänsä valuvan hukkaan ilman työtä.


Tai hän, joka on tehnyt pätkä- ja silpputöitä, ja pelkää nyt määräaikaisen työn päätyttyä jääneensä tyhjän päälle, ilman että saa enää milloinkaan seuraavaa työtä. Joka yli nelikymppisenä haluaisi jo saada vakituisemman työn, edes illuusion siitä, että elämässä on työpaikan muodossa olemassa jotain turvallista, ikään kuin kovaa maata jalkojen alla.


Tai minä, pätkätöitä vuosia paiskinut ihminen, joka menin sairastumaan väärään aikaan, olin pitkällä sairauslomalla ja jäin työttömäksi, koska ei ollut työpaikkaa, minne sairauslomalta palata.


Tai hän, jolla ei ole työnsaamista edesauttavia suhteita, joka ei ole ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Joka yrittää etsiä syitä työttömyydelle, haluaa löytää kohteen, jota voisi syyttää tapahtuneesta. Joka taistelee masentumista ja näköalattomuutta vastaan, joka vielä jaksaa ajatella, että syy ei voi olla hänessä, ei ainakaan kokonaan, sillä hänhän on yrittänyt niin kovasti ja tehnyt kaiken niin kuin pitääkin.


Tai kuka tahansa, joka pohtii, mitä varten työvoimatoimistoja ylipäänsä ylläpidetään; niiden kautta kun kukaan ei tunnu saavan töitä.


Mietin, oliko virkailijan ylimielinen tokaisu töihin menemisestä vain provokaatio, jolla saada työttömät sisuuntumaan ja työllistymään, työttömyys kun tuntuu virkailijan ajatusmaailmassa olevan laiskuutta ja siten työttömän oma vika?


Ja jos virkailijan puheet pitävät paikkansa, niin miksi sitten työnhaun kursseja järjestetään? Jos totuus on se, että jo vajaan vuoden työttömyyden jälkeen on turha enää hakea töitä, koska työttömän statuksella niitä ei, tietenkään, enää saa.


Toivotar